VERKKOKAUPPA: Hae ja osta lentoja Reitit ja aikataulut Taxfree
Lehdistötiedote 3.5.2006

Air Finland teki vuonna 2005 yli miljoonan euron nettotuloksen

Lentoyhtiö Air Finland ylsi tilikaudella 2005 tavoitteisiinsa.
Yhtiö teki noin 1,1 miljoonan euron nettotuloksen.
Yhtiön matkustajamäärä kohosi kaikkiaan 404 000:een matkustajaan vuoden aikana.

Air Finlandin kolmas toimintavuosi näytti, että yhtiö on löytänyt paikkansa suomalaisilla lentomarkkinoilla. Matkustajamäärä ylitti tavoitteen ja oli peräti 30 % suurempi kuin edellisenä vuonna. Hieman yli 51 miljoonan euron liikevaihdolla tehtiin lähes 1,1 miljoonan euron nettotulos.

Kevään aikana Air Finland on myös vahvistanut tasettaan lisärahoituksella, jonka tueksi Finnvera Oyj on myöntänyt yhtiölle 900 000 euron suuruisen rahoitustakauksen.

Kuluva vuosi on alkanut positiivisesti ja kysyntä on ollut vahvaa. Näkymät vuodelle 2006 ovat hyvät ja kuluvan vuoden tuloksen odotetaan olevan edellisvuotta parempi. Yhtiö tavoittelee yli puolen miljoonan matkustajan määrää kuluvan vuoden aikana.

”Päätimme jo kesällä 2005 keskittyä suosituimpiin reittilentokohteisiimme sekä liikeideamme mukaisesti vahvistaa yhteistyötä matkanjärjestäjien kanssa entisestään. Avasimme syksyllä uuden reitin Helsinki-Bangkok ja solmimme vuoden aikana useita sopimuksia uusien matkanjärjestäjien, kuten esimerkiksi Matka-Vekan kanssa”, sanoo Air Finlandin toimitusjohtaja Mika Helenius.

”Jatkossa Air Finland keskittyy ydinliiketoimintansa kehittämiseen yhdessä matkanjärjestäjien kanssa ja jatkaa kannattavalla kasvu-uralla. Yhtiömme erinomainen palvelukyky ja asema matkanjärjestäjäkentän riippumattomana palveluntarjoajana antaa meille selkeän kilpailuedun”, Helenius jatkaa.

Air Finland on saavuttanut paikkansa suomalaisten lomamatkailijoiden valintana: laadukkaat lennot ja välitön, ystävällinen ja huomaavainen palvelu omalla kielellä ovat saaneet kiitosta paitsi asiakkailta, myös riippumattomassa lomalentovertailussa tammikuussa 2006. Yhtiö palkittiin syksyllä 2005 myös Vuoden Markkinointiteko –palkinnolla.

 

 

© Air Finland - | Käyttöehdot | Tietosuoja