AIRFINLAND ON LOPETTANUT TOIMINTANSA. TÄMÄ SIVUSTO ON SULJETTU, NÄKEMÄSI SIVUSTO ON ARKISTOITU VERSIO AIRFINLANDIN SIVUSTOSTA.

VERKKOKAUPPA: Hae ja osta lentoja Reitit ja aikataulut Taxfree
Lehdistötiedote 24.1.2005

AIR FINLAND YLITTI KAIKKI TAVOITTEENSA VUONNA 2004
- YHTIÖ KULJETTI 311 000 MATKUSTAJAA VIIME VUODEN AIKANA

Suomalainen lomalentoyhtiö Oy Air Finland Ltd on jälleen ylittänyt tavoitteensa matkustajamäärien osalta. Yhtiön valitsema strategia, jonka mukaan se keskittyy palvelemaan lomamatkustajia, on osoittautunut menestykseksi ja Air Finland on saavuttanut vankan jalansijan Suomen tilauslentomarkkinoilla.

Suomalainen lomalentoyhtiö Oy Air Finland Ltd arvioi vielä elokuussa kuljettavansa kaikkiaan noin 250 000 matkustajaa. Vuoden loppuun mennessä yhtiö oli kuljettanut kuitenkin yhteensä 311 000 matkustajaa eli asetetut tavoitteet ovat ylittyneet monin kerroin.

”Vielä vuoden 2004 alussa tavoitteemme oli 100 000 matkustajaa. Kolmannen koneen käyttöön ottaminen osoittautui siis hyväksi valinnaksi, sillä olemme voineet laajentaa reittivalikoimaamme ja palvella suomalaisia yhä paremmin. Yhtiömme pieni koko ja sen tuoma joustavuus mahdollistavat nopean reagoinnin ja mukautumisen matkustajien toiveisiin. Esimerkiksi talvikaudella lennämme Salzburgiin ja keväällä alkavat Rooman-lennot”, kertoo kasvun syistä Air Finlandin toimitusjohtaja Mika Helenius.

Vuonna 2005 Air Finland on arvioinut kuljettavansa noin 450 000 matkustajaa.

 ---

Yksityinen suomalainen lomalentoyhtiö Oy Air Finland Ltd on perustettu tammikuussa 2002. Yhtiö lentää suoraan suosituimpiin lomakohteisiin kuten Alicanteen, Barcelonaan, Budapestiin, Faroon, Málagaan, Nizzaan, Prahaan, Roomaan, Las Palmasiin ja Teneriffalle. Asiakkaat ostavat lennot suoraan netistä tai valtuutetuista matkatoimistoista. Matkanjärjestäjistä muiden muassa Detur, Domina Matka-Monte, Finnmatkat, Kristina Cruises, OK Matkat, STS-Alppimatkat, Tjäreborg ja Töölön Matkatoimisto ovat valinneet Air Finlandin lennot valmismatkojensa osaksi taatakseen asiakkailleen laadukkaat lennot ja palvelun asiakkaiden omalla kielellä. Vuonna 2004 Air Finlandin matkustajamäärä oli 311 000 matkustajaa.

 

© Air Finland - | Käyttöehdot | Tietosuoja